Paavo Väyrynen tarvitaan presidenttiehdokkaaksi
Tunnen Paavo Väyrysen jo 1970-luvulta, jolloin kirjoittelin Keskustapuolueen toisinajattelijoiden pienen Ryhmä 70:n Vihreä Lippu-lehteen aikaansa edellä olevista asioista, kuten osuustoiminnasta ja ekologian noususta maailmantalouden suunnan muuttajaksi. Kirjoitukset komppasivat kaskustanuorten keulahahmon Paavo Väyrysen Rooman Klubin innoittamana ajamia näkemyksiä luonnonvarojen rajallisuudesta ja tarvittavasta ekologisen tietoisuuden heräämisestä. Tutkijana olen siitä pitäen jakanut poliitikko Väyrysen kanssa samoja yhteiskunta- ja talouspoliittisia näkemyksiä. Olinpa Paavon valitsijamiesehdokkaanakin presidentinvaalissa 1988.
Nyt ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän kehityksen tavoitteet ovat nousseet tietoisuuteen YK:ta myöten maailmanlaajuisesti, mutta meillä valtavirran talouspolitiikassa muutokset yhä etenevät vitkaan. Tarvitaan yhä voimakkaita, sitoutuneita muutosagentteja, joilla on vaikutusvaltaa muutosten edistämiseksi kansallisilla ja kansainvälisillä foorumeilla. Paavo Väyryseen voi luottaa, hän ei aloittamaltaan linjalta lipeä. Ihmislähtöistä markkinataloutta kaivataan kipeästi juuri nyt, globalisaation murroskohdassa, ja sitä pitää toteuttaa niin talous- kuin sosiaalipolitiikkaankin. Maaseutua ei saa unohtaa vain kasvukeskushyvinvoinnin vaatimien luonnonvarojen ylikulutuksen ja riiston kohteeksi. Kylien elinvoimaa tarvitaan luonnon, maiseman ja kultturiympäristön ylläpitämiseksi ja hoitamiseksi.
Mitä tekemistä näillä asioilla on presidentinvaalissa? No onhan hyvin surullista, jos politiikkaa ei tälläkään tasolla enää yritettäisi nostaa kansalaiskeskusteluun näkemyksellisinä väittelyinä, vuoropuheluina. Nyt puhutaan valtionhoidollisesti prosessien pyörittämisestä, sujuvasta ongelmienratkaisusta, arvojohtajuudesta. Viime kädessä rauhoitellaan ihmisiä nykymenon ja valtavirran kykyyn luoda kasvua, hyvinvointia, turvallisuutta. Entisenlaiset tavoitteet ovat kuitenkin pudonneet kelkasta, niistä on tullut osa ongelmia, ei niiden ratkaisuja. Kukaan presidenttiehdokkaista ei pysty uskottavasti perustelemaan ja ajamaan todellisia muutoksen tarpeita, taistelemaan vallan, rahan, hyvinvoinnin keskittymistä vastaan ja yllyttämään kansaa vastarintaan. Juoksevien asioiden koriin on jo onnistuttu ujuttamaan militaristinen turvallisuuskäsityskin, mikä tarkoittaa ulkopoliittisen rauhan rakentamisen siirtämistä taka-alalle. Ei tässä enää jää paljon kysyttävää kansalta Nato-linjastakaan. Taas tarvitaan Paavo Väyrystä.
Paavo Väyrysen kannattajakortin täyttöä ja palautusta varten löydät ohjeet täältä: http://www.paavopresidentiksi.fi/File/kannattajakortit.pdf?37248
Tapani Köppä
Motto: ”Ihmiset revitään yksilöinä ottamaan kantaa, miltä tuntuu. Toimitaan yhdessä, niin tulee realistisempia käsityksiä ja toimintaa” (Roope Mokka).
Tarvitaanko oikeasti? viime äänestyksessä maahanmuutonkohdalla hän äänesti tyhjää. Ehkä vihervassarit haluaa hänet ehdokkaaksi mutta kansallismieliset tuskin.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Väyrystä olisi kuunneltu jo vuonna 2015, ei koko maahanmuuttokysymystä tarvitsisi pohtia lainkaan. Homma olisi tullut silloin jo hoitoon.
Nuo meppilän äänestykset menevät ryhmäpäätöksillä ja siellä oman ryhmän vastainen mielipide ilmaistaan pääosin äänestämällä tyhjää. Äänestyskään ei tosin koskenut maahanmuuttoa suoraan, vaan pelkän neuvottelumandaatin antamista. Ehdotuksella ei ole edellytyksiä mennä edes läpi, joten siinä mielessä saivartelu koko äänestyksestä on turhaa, ellei sitten huvikseen ja mustamaalaamistarkoituksessa…
Ilmoita asiaton viesti
Jos äänestäjien mielestä tarvittaisiin, niin kannattajakortit olisivat jo kasassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tarvita. Väyrynen voi huoletta jäädä sivuun tekemään muistelmia kultaisesta Neuvostoliitto-ajasta, jolloin Suomea johdettiin rehellisesti itänaapurista käsin.
Ilmoita asiaton viesti
Väärillä todistuksilla ei pitkälle pötkitä.Esim.Kekkonen ei lähtenyt tekemään yhteisiä sotaharjoituksia Neuvostoliiton kanssa. Kirjoittajalta hyvä analyysi nykytilanteesta.
Ilmoita asiaton viesti
”.Esim.Kekkonen ei lähtenyt tekemään yhteisiä sotaharjoituksia Neuvostoliiton kanssa.”
Kekkonen ei itse uskaltanut vastata kieltävästi NL:n ehdotukseen. Puolustusvoimien komentajan piti hoitaa asia sanoin, jotka eivät jättäneet tulkinnanvaraa.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri Näin. Tuo silloinen Puolustusvoimien komentaja oli kenraali Lauri Sutela. Isänmaallisin teko, mitä 1970-luvulla tehtiin.
Ilmoita asiaton viesti